Jostain kaukaa kuului monien laivojen menevän ohi, vaaleiden pilvien lipuessa taivaalla. Vaaleansinihiuksinen nuori nainen istui laiturin päässä tämän jalkojen osuessa tummansiniseen veteen, jossa tuntui selvästi viileys. Nainen katsoi laiturin päästä, kuinka hänen pieni 6-vuotias tytär uiskenteli matalikossa joka oli onneksi laiturin lähettyvillä. “Nagisa, älä ui poimujen taakse!” Tytön äiti huusi laiturin päädystä, jolloin Nagisaksi kutsuttu vaaleahiuksinen tyttö jonka hiuksissa komeili muutama vaaleanpunainen raita. Nagisa totteli äitinsä käskyä, mutta tytön katse pakonomaisesti siirtyi katsomaan poimujen taakse naisen korjatessa valkoista lierihattuaan.
“Meidän pitäisi mennä, Memphis haluaa että lähdemme.” Tummaihoinen mies sanoi tullessaan naisen luokse, joka katsoi miestä pitkään hieman surullisen oloisena. Vaikka miehen aurinkolasien takaa ei nähnyt lainkaan silmiä, mutta vaaleasinihiuksinen nainen tiesi miehen näkevän eihän mies ollut sokea kuin hänen isoveljensä. “Hyvä on, tulen perässä.” Nainen sanoi tunteettomasti miehelle, joka lähti nopeasti samalla tavalla kun oli tullut tämän luokse. “Nagisa, nyt kuivattelemaan.” Nainen hihkasi tytön tullessa äitinsä luokse, joka oli napannut paksun pastillinkeltaisen pyyhkeen esille ja kaapannut tyttärensä pyyhkeen sisään. “Miksi meidän pitää lähteä, äiti?” Nagisa kysyi, naisen vaihtaessa tytön yltä uima-asun pois ja sen tilalle vaihtoi .vaalean, kevyen tuntoisen kesämekon tytön ylle. “Koska niin sanottiin minulle. Ne ovat käskyjä, joita minä joudun tottelemaan. Ja myös sinäkin, Nagi-chan. Nyt mennään, ettei Memphis-setä saa raivaria.” Nainen sanoi Nagisalle näpäyttäen hellästi tyttärensä nenää napaten nopeasti pikkuisen syliinsä, jolloin laituri ja rauhaisa meri jäivät heidän taakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti