”Ääni vaimea, joka katoaa tähtituikkeeseen,
maailmasi mukanaan.
Kätesi vielä lämmin on, mutta eloton.
Missä, oi missä, kulkee sielusi polku?
Sydänhaavat unelman murskaavat,
laulusäkeet kalliolta leijuvat:
Sinä kuljit taipaleesi etsien,
läpi ilon metsän, yli murheen niittyjen.
Painan suudelman otsaasi kylmänhikiseen,
en halua nostaa katsettani huomiseen.
Tyhjyys kulki sydämessäni, kyyneleet tippuivat poskilleni.
Kätesi kädessäni, rakkaimpani.
Häilyvät muistot tanssissa tuulee,
niiden kielen itkuni läpi kuulen;
laulun, joka voi haavat parantaa.
Miten sanoillasi lupasitkaan rakastaa?
Yhä lähellä vihan ja rakkauden,
istuu prinsessa prinssiään odottaen.”
Vielä eilen tunsin lämpösi hehkun ja sydämesi sykkeen
rinnallain.
Vielä eilen tahdoit sanoa sinä minulle että
olen sinulle ainoa.
Nyt unta toivon näkeväni ja kun aamulla
herään sinut nähdessäni, hyppään kaulaasi ja sä halaat minua.
Miten ihanaa onkaan rakastua.
Katson silmiisi.
Katson silmiisi.
Rauha.
Lepo.
Rakkaus.
Katseesi pälyilee levottomasti
kulkien paikasta toiseen.
Kasvojesi lihakset
eivät osaa levätä.
Silmäsi paljastavat kysymyksen
jota et uskalla kysyä.
Olen muuttunut.
Miksi?
Katson silmiisi ja lepään.
Sinä kysyt.
Joskus.
Jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti