Syksy. Tumma maisema maalaa kaiken synkkään peittoon, kaikelta hyvältä piiloon. Ruskeat lehdet tippuivat puista, joita itse syksy pudotteli niinkin innoissaan. Missään ei ollut onnea jäljellä, kaikki oli kadonnut. Kukaan ei hymyillyt, lapset eivät nauraneet onnensa kukkuloilla eikä missään kuulunut lainkaan iloisia, lämpöisiä sanoja.
Suuren kaupungin keskustassa eräs nuori mies käveli raskaan oloisesti, katsellen vähän välillä ympärilleen. Kuin ei olisi koskaan kävellyt juuri tuolla jalkakäytävällä koskaan. Jonkin ajan mies käveli ympäriinsä keskustassa, hortoillen sinne sun tänne. Lopulta tämä näki vanhan, hylätyn lasten leikkikentän, jonne miehen matka kulki. Katsoen pitkään tuota hylättyä kenttää, josta kaikki onnellisuus ja hyvän onnen tunteet olivat kadonneet. Löydettyään ainoan ehjän oloisen keinun, mies istuutui siihen ja jatkoi hiljaisuudessa istumista, yrittäen kuunnella jos vaikka kuulisi linnun sirkutusta, joka voisi ehkä herättää muistoja miehessä. Siinä hiljaisuudessa ei kuulunut minkäänlaisia ääniä, vain miehen sisään ja ulos-hengitys.
Istuessaan keinussa pitkän ajan, välittämättä ajankulusta, koska mies oli liian laiska ottamaan puhelintaan nahkatakkinsa taskusta jotta voisi katsoa puhelimensa näytöstä sen hetken kellonajan. Haroessaan likaisia, tummanruskeita hiuksiaan, joissa tuntui selvästi rasvaisuus. Tuskin mies ei ole käynyt kylvyssä kahteen neljään viikkoon, joka oli aiheuttanut miehen hiusten rasvaisuuden. Tasku tärisi, miehen puhelin soi äänettömällä tärinän ollessa päällä. ”Dean. Kyllä, metsästän Yameja. Tiedättekö, minkä luokan Yami on kyseessä? Kolmannen luokan Yami, asia on hoidossa.” Deaniksi kutsuva mies puhui puhelimeen rauhallisen ja asianomaisesti, sulkien puhelimen kokonaan kiinni nousten samalla keinusta ylös, jolloin Deanin lyhyt, musta nahkatakki loisti oranssissa valossa samalla, kun Deanin tummanruskeat hiukset näyttivät aivan yönmustilta. ”On aika herätä, Dante.” Dean puhui itselleen, napatessaan housujensa taskusta metallisen käsineen, jonka muoto muistutti ihmis-luurangon kättä ja keskisormen juurella oli lepäävä silmä, joka rävähti auki paljastaen punaisen, mutta kissamaisen naisen silmän.
Oli aikaa metsästää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti