Viktoriaaninen aika, tarkalleen vuosi 1840. Eräässä Lontoolaisessa kartanossa asusteli nuori isäntä, jonka tuleva vaimo oli joutunut Pariisiin kotiopettajattareksi ja tulisi vasta kahden vuoden päästä takaisin. Tosin vaimo oli sentään luvannut, että kirjoittaisi kerran viikossa, jotta hänen aviomiehensä tietäisi mitä hänen rakas vaimonsa on tehnyt sillä välin ranskalla. Miehellä oli kyllä ikävä, mutta ei halunnut huomioittaa sitä sillä hän pelkäsi, että hänen vaimonsa ei tulisi enään takaisin.
“Rakas Norton, minun mieheni. Täällä Pariisissa on aivan ihana olla! Kaikki täällä on niin uutta ja jännittävää, mutta sanon suoraan, että kaipaan sinua. Minua tosin jännittää huominen, sillä menen sinne perheen luokse jossa on neljä lasta opetettavana. Oi apua ~ Tapasin perheen viime viikolla, mutta tapaaminen oli lyhyt sillä näin neljästä lapsesta vain yhden. Toivon kovasti, että lapset pitävät minusta, en halua että minua kohdellaan kuin vanhaa, ilkeää sadun noitaa.
Yritä pärjätä Lontoossa, rakas mieheni. Toivottavasti saat unta, kun nukut yksin meidän makuuhuoneessamme. Nyt lepäile.
Rakkain terveisin, Eliza Smith. Sinun vaimosi aina ja nyt ♥”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti